Arkistonmuodostaja / arkisto

Palaa edelliselle sivulle

Kuusamon Alakitkan maamiesseura r.y. (Kuusamo)

Toiminta / elinvuodet:1947-
Historia:Ensimmäinen maamiesseura perustettiin Pohjois-Kuusamoon v. 1917. Seuran nimenä oli Alakitkan maamiesseura ja toimialueena koko Pohjois-Kuusamo. Myöhemmin tämä nimi siirtyi 27.3.1947 Alakitkan kylän omalle seuralle, ja aikaisemmalle seuralle annettiin nimi Käylän maamiesseura. Tämä hajosi edelleen pienempiin seuroihin, kuten esim. Virkkulan maamiesseura, joka perustettiin v. 1946. Alakitkan maamiesseuran piiriosastoina toimivat aluksi Kivilahden ja Mustosen maamiesseurat, jotka kuitenkin pian hakeutuivat erilleen omiksi seuroikseen. Ensimmäinen virallinen johtokunta perustettiin 30.3.1947. Puheenjohtajana toimi Tauno Kestilä ja sihteerinä Sulo Nikka. Naisten toiminta on ollut seuran yhteydessä vilkkaampaa kuin miesten. He ovat hankkineet kahvi- ja ruokailukaluston, joita on lainattu hautajaisiin ym. tilaisuuksiin. Lisäksi on järjestetty erilaisia kursseja esim. veroneuvonta-, lihansäilytys-, pakastus-, karjanhoito- sekä maanneuvontakursseja.
Muut:Yhdistyksen tarkoituksena on maatalouden edistäminen, yhteistoiminnan aikaansaaminen ja tukeminen sekä yleensä alueensa väestön maataloudellisen sivistyksen kohottaminen.
Rajavuodet:1946-1986
Tietosisältö:Johtokunnan ja vuosikokousten pöytäkirjoja, jäsenkirja, tilikirjoja, kirjeitä, ohjekirjoja ja osakekirjoja.
Määrä:0,09 hm
Käyttörajoitukset:Käytettävissä tutkimusta varten tutkijain käyttöön.

Arkistoyksiköt

B Luettelot
Ba Jäsenkirja
        - Jäsenkirja / 1947-1950, 1966-1970 / nippu
C Pöytäkirjat
Ca Johtokunnan pöytäkirjat
        - Johtokunnan pöytäkirjat / 1947-1951 /
Cb Vuosikokousten pöytäkirjat
        - Vuosikokousten pöytäkirjat / 1948-1958, 1960 /
Cc Muut pöytäkirjat
        - Väliaikaisen toimikunnan ja perustavan kokouksen pöytäkirjat / 1946-1949, 1954, 1957 /
D Toisteet
E Saapuneet asiakirjat
G Tiliasiakirjat
H Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat
I Kartat ja piirustukset