Arkistonmuodostaja / arkisto

Palaa edelliselle sivulle

Elias Sipola (Utajärvi)

Toiminta / elinvuodet:1.12.1872-31.3.1955
Historia:Hän syntyi Niskankylän Isoniemessä. Nuorena miehenä hän meni naapuriin Pyhtilään August Pirilälle räätälin oppiin. Vuosisadan vaihteessa hän osti osan Isoniemeä ja osan Pyhtilää ja perusti nyt Ala-Sipolana tunnetun tilan Isoniemen ja Pyhtilän välissä. Vuosisadan alussa hän oli perustamassa Ahmaksen, Niskan ja Utajärven asukkaita palvelemaan tarkoitettua Niskankylän Osuuskassaa. Kassa rekisteröitiin 19.6.1907. Elias Sipolasta tuli osuuskassan ensimmäinen ja pitkäaikainen kassanhoitaja. Hän hoiti tätä tointa Ala-Sipolan isossa kamarissa vuoteen 1936 saakka, jonka jälkeen pankkitoiminta muuttui Valtteri Variksen hoitoon ja kotiin. Elias Sipola hoiti myös 1950-luvulla palovakuutusasioita Utajärven Palovakuutusyhdistyksessä, toimi Niskan kalastuskunnassa sekä Ahmaksen Osuusmeijerissä.
Muut:-
Rajavuodet:1920-1952
Tietosisältö:Arkisto sisältää muun muassa lähetettyjen kirjeiden toisteita, saapuneita asiakirjoja, otteita maarekisteristä, lohkomiskirjan, kuitteja, rahtikirjoja sekä ylimääräisen Ahmaksen Osuusmeijerin kokouksen pöytäkirjan.
Määrä:0,04 hm
Käyttörajoitukset:-

Arkistoyksiköt