Arkistonmuodostaja / arkisto

Palaa edelliselle sivulle

Utajärven kirkonkylän Maamiesseura (Utajärvi)

Toiminta / elinvuodet:1909 alkaen
Historia:Maalaisseuran, myöhemmin Maamiesseuran perustamisesta keskusteltiin ensimmäisen kerran toukokuussa 1907. Perustava kokous kuitenkin pidettiin vasta tammikuussa 1909. Heti aluksi hankittiin yhdessä Nuorisoseuran kanssa yhteinen toimitila Rientola. Oman osuuden maksamiseksi yhdistys hankki varoja mm. arpajaisilla ja tansseja ja iltamia järjestäen. Yhdistys edisti puutarhakasvien hoitoa mm. palkkaamalla toisten vastaavien yhdistyksen kanssa kasvitarhaneuvojan, järjestämällä kurssitoimintaa, kilpailutoimintaa yms. Yhdistys kehitti myös karjataloutta järjestämällä mm. lypsykilpailuja, opastamalla oikeaan lypsytekniikkaan, järjestämällä koelypsyjä, joissa maito mitattiin kiloina ja grammoina eikä sankoina kuten aikaisemmin. Karjanäyttely järjestettiin jo vuonna 1912, pitäjän maatalousnäyttely 1950-luvun alussa ja yhdessä muhoslaisten kanssa Oulujokilaakson Maatalousnäyttely Muhoksella vuonna 1962. Yhdistyksen aloitteesta paikkakunnalle perustettiin Karjantarkkailuyhdistys 1920-luvulla. Tämän yhdistyksen myötä paikkakunnalle saatiin karjantarkkailija. Toiminta innosti maanviljelyväestöä karjanjalostukseen, oikeaan ruokintaan jne. Yhdistys järjesti myös veistokoulun, kankaankudontakurssit ja erilaisia maatalousalaan liittyviä tapahtumia, kilpailuja ja kursseja samoin kun urheilukilpailuja. Maanviljelyksen koneellistuttua ja maatilojen hankittua traktoreita, hankki yhdistys omistukseensa jäsenilleen vuokratakseen erilaisia traktorikäyttöisiä maatalouskoneita. Yhdistys hankki myös viljankuivaamoita. 1920-luvun taitteen kahta puolen yhdistyksen toiminta oli lamassa, samoin 1920-luvun puolessa välissä vähän aikaa. Yksi lama-aika yhdistyksen toiminnassa ajoittui sota-aikaan.
Muut:-
Rajavuodet:1909-1967
Tietosisältö:Arkisto sisältää jäsenluetteloita, lähteneitä kirjeitä, toimintakertomuksia, saapuneita kirjeitä ja kiertokirjeitä, päiväkirjan, tilikirjan, tositteita, säännöt, omistusasiakirjoja sekä historiikin.
Määrä:0,15 hm
Käyttörajoitukset:-

Arkistoyksiköt

B Luettelot
Ba Jäsenluettelot
        - Jäsenluettelot / 1927-1952 / Nide
D Toisteet
Da Lähteneet kirjeet
        - Lähteneet kirjeet / 1955-1964 / Nippu
Dc Toimintakertomukset
        - Toimintakertomukset / 1936-1964 / Nippu
E Saapuneet asiakirjat
Ea Saapuneet kirjeet ja kiertokirjeet
        - Saapuneet kirjeet ja kiertokirjeet / 1955-1967 / Nippu
G Tiliasiakirjat
Ga Päiväkirja
        - Päiväkirja / 1958 / Nide
Gb Tilikirja
        - Tilikirja / 1909-1955 / Nide
Gc Tositteita
        - Tositteita / 1909-1958 / Nippu
H Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat
Ha Säännöt
        - Säännöt / 1945-1965 / Nippu
Hb Omistusasiakirjat
        - Omistusasiakirjat / 1945-1965 / Nippu
U Muut asiakirjat
Ua Historiikkia
        - Historiikkia / 1952-1965 / Nippu