Arkistonmuodostaja / arkisto

Palaa edelliselle sivulle

Pälli Simon perikunta (Ylivieska)

Toiminta / elinvuodet:1906 - 1984
Historia:Pällijeffin (myöh. Pälli) perhe muutti Ylivieskaan Vienan Karjalasta Uhtualta vuonna 1894. Isä piti kyläkauppaa Niemelänkylällä. Taidemaalari Simo Pälli (e. Pällijeff) syntyi 17.12.1906 Ylivieskassa ja kuoli 1.1.1984 Ylivieskassa. Simo Pälli avioitui 1934 Helvi Pohjolan (k. 20.8.1991) kanssa. Vanhemmat: Feodor (21.2.1858 Uhtua) ja Irene o.s. Afanasjeff (16.4.1870 Uhtua), vihitty 3.7.1888 Uhtualla. Irene oli Feodorin kolmas puoliso. Pälli kehitti itse taitojaan piirtämisessä ja maalaamisessa opiskellen ammattitaiteilijaksi asti. Aluksi hän sai ohjausta Turun piirustuskoulua käyneeltä Paavo-veljeltään. Simo Pälli oli ensimmäinen ylivieskalainen ammattitaiteilija. Hänen ominta alaansa olivat pelkistetyt realistiset maisemat mm. Lapista. Lisäksi hän teki piirroksia ja muotokuvia. Pälli teki 1930-luvulta lähtien useita maalausmatkoja Petsamoon ja Lappiin. Taiteilijaura kesti 55 vuotta, jona aikana Pälli piti kolmisenkymmentä yksityisnäyttelyä. Ensimmäinen näyttely pidettiin Oulussa 1945. Retrospektiivinen näyttely pidettiin Ylivieskassa 1972. Viimeiset taulunsa Pälli maalasi vuonna 1982. Pällille on myönnetty Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston apuraha sekä Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahaston tunnustuspalkinto. Ylivieskan kaupunki antoi Pällille ensimmäisen myöntämänsä kulttuuripalkinnon vuonna 1975. Valtion taiteilijaeläkkeen Pälli sai vuonna 1976. Helvi Pällin kaksoisveli Hugo Pohjola asui paljon Pällin perheessä. Hän oli muusikko ja soitti mm. tanssiyhtyeessä Kontra-Pojat. Hän sairastui keuhkotuberkuloosiin sota-aikana ja kuoli v. 1948 vain 34 vuotiaana. Arkisto sisältää hänen valokuva-albuminsa.
Muut:Simo Pällin perikunta luovutti Pällin taideateljeen Ylivieskan kaupungin kulttuuritoimelle vuonna 2016. Ateljeen irtaimistoon sisältyi myös kirjallista aineistoa, josta on tehty erillinen luovutussopimus 20.1.2020.
Rajavuodet:1907-2019
Tietosisältö:Arkisto sisältää luonnoslehtiöitä, taulumyyntiin ja näyttelyihin liittyviä asiakirjoja, valokuvia, lehtileikkeitä, painotuotteita sekä Simo Pällin, hänen puolisonsa, vanhempiensa, sisarustensa ja puolisonsa veljen henkilökohtaisia asiakirjoja.
Määrä:2,537
Käyttörajoitukset:Valokuvien julkaisuun on pyydettävä luovuttajalta erillinen lupa. Luovuttaja haluaa seurata aineiston käyttöä.

Arkistoyksiköt